Pavelan siitoskanala
Lahja ja Ilpo PavelaNiemelän tila
Kaitontie 144
23800 LAITILA
Puhelin: 0500 924 374, (02) 853 938
Sähköposti:
Niemelän tilalla on kanalatoiminta aloitettu myös jo 1950-luvulla nykyisen isännän isoisän toimesta. Vuonna 1984 tilasta muodostettiin yhtymä Ilpon ja hänen vanhempiensa kanssa. Yhtymä toimi vuoden 2000 loppuun asti, jonka jälkeen Ilpo ja Lahja ovat yhdessä toimineet yrittäjinä.
Tilalla on kananpoikashautomo, jonka vuosikapasiteetti on noin 250 000 untuvikkoa.
Hautomossa on kaksi kuorijaa, joissa yhteensä kuoriutuu 16 000 untuvikkoa kerralla.
Niemelässä kasvatetaan untuvikkoja munintaikään, mutta tilalla on myös munivia kanoja niin lattialla kuin häkeissäkin. Oman kasvatuksen lisäksi Pavelan siitoskanalalla on yhteistyökumppaneina rahtikasvattamoja, joihin he toimittavat untuvikot ja hakevat ne pois 16-viikkoisina. Kasvatuksessa uusiakin yhteistyökumppaneita tarvitaan, kertoi Ilpo Pavela ja toivoo kasvatustyöstä kiinnostuneiden ottavan yhteyttä.
Mitä tulevaisuudessa?
Ilpo Pavela arveli, että häkkikanala todennäköisesti muutetaan lattiakanalaksi. Kasvattamiseen suuntauduttaneen tulevaisuudessa nykyistä enemmän, monikerros -lattiakanala tässä suhteessa tuntui kiinnostavan.
Perhe ja harrastukset
Pavelan perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi kaksi tytärtä, Ida ja Jenni. Lahja ja Ilpo harrastavat molemmat musiikkia. Lahjan intohimona on kuorolaulu. Hän laulaa Franciscus-kuorossa Raumalla ja vetää lasten muskariryhmiä kansalaisopistossa. Hän on koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Ilpo soittaa - niin hän väittää - vain omaksi ilokseen hanuria ja pianoa, mutta tunnusti hän myös ajelevansa mönkijän kanssa pitkin metsiä. Uutena harrastuksena Ilpolla on yksipyöräisellä pyörällä ajo. Tavoitteena hänellä on oppia ajamaan sillä ennen kuin ensimmäiset Dekalb -kanat tulevat heillä myyntiin. Kanalan käytävällä ajo jo luonnistaa, kun häkkirivit ovat hiukan turvana molemmilla puolilla - asfaltti on vielä liian suuri haaste, kertoi hän lokakuun alkupuolella. Ilpo vitsaili, että yksipyöräisen kanssa on 360 eri suuntaa, joihin kaatuminen on mahdollista.